Otteluennakko GrIFK - MyPa

Otteluennakko GrIFK - MyPa

MyPa matkustaa keskiviikkona 2.7. Kauniaisten keskuskentälle haastamaan Grankulla IFK:n. Ottelu alkaa klo 19.

Ottelun mahdollisesta striimaamisesta tiedotetaan myöhemmin.

Sarja on ylittänyt puolivälin ja asetelmat ovat alkaneet hahmottua. Maalirikkaita otteluita solkenaan pelaavan MyPan sijoitus on jaettu neljäs PuiU:n kanssa 16 pisteellä, mutta edessä vain kolmen pisteen päässä on lappeenrantalainen PEPO, jonka ohi nouseminen saattaisi tuoda paikan jopa Ykkösen karsintoihin. Toisaalta takana kärkkyvät nyt vastaan asettuva 'Grani' ja Reipas kolmen pisteen päässä. Samalla kolmen pisteen päässä on viiva, joka jakaa sarjan 18 kierroksen jälkeen ylempään ja alempaan loppusarjaan.

Etumatkaa hännillä oleviin HaPK:iin ja JPS:ään on kuitenkin 11 ja 13 pistettä eli putoamispeikko alkaa olla jo varsin kaukana. Jos viime aikojen hyvät esitykset jatkuvat, ei olisi mikään ihme, vaikka lokakuussa saataisiin jännittää ottelun tai parin verran nousukarsintojakin. Mutta ei mennä asioiden edelle, ensin on hoideltava kolmetoista ottelua hyvällä voittoprosentilla. Maalinteosta se ei kiinni jää, mutta miten on puolustuksen laita?

Päävalmentaja Miika Kuntonen: "Tarvitsemme vahvempaa 1v1-puolustamista ja kaksinkamppailujen voittamista.”

"Paremmalla pelin rytmittämisellä vähennämme tilanteenvaihtojen määrää ja sitä kautta vastustajalle tulee vähemmän paikkoja. Samalla pystymme myös puolustamaan räjähtävämmin, kun olemme saaneet hetken hengähtää pallon kanssa," Kuntonen jatkaa.

Kuntonen pitää GrIFK:ä hyvin organisoituna joukkueena: "Maalipaikkoja saatetaan joutua etsimään hiukan kurinalaisemmin. Varmasti molemmat valmennukset joutuvat pohtimaan, mennäänkö omilla vahvuuksilla vai tarvitseeko muuttaa lähestymistapaa."

Maalilla seitsemän kymmenestä kauden sarjaottelusta pelannut 19-vuotias Eetu Kangaskolkka: "GrIFK -ottelu tulee varmasti olemaan tasainen. Puolustuspäässä on ollut tällä kaudella paljon ongelmia, joten kunhan jätetään tyhmät virheet pois, niin pisteet on meidän."

Hiukan haasteita MyPalle saattaa tuoda vasemman pakin paikka, sillä alkukaudesta sen vallannut Eero Partonen on ollut viime kierrokset poissa olkapäävamman vuoksi ja sen seurauksena pelipaikan napannut Panu Pykäläinen pelikiellossa neljän varoituksen vuoksi. Saapa nähdä, kuka on seuraava yrittäjä. Kenties Juhani Rauos tai jopa hyökkäjänä viime aikoina pelannut Veeti Piira?

Poissa viime aikoina on ollut myös puolustaja Vili Ekman.

"Minulla on ollut koko kauden ongelmia loukkaantumisten kanssa, ja toukokuussa saatu nilkkavamma on pitänyt minua sivussa viime aikoina peleistä," Ekman kertoo.


Valokuva: Joonatan Rantala

Kauniaisten jalkapalloilun lippulaiva GrIFK on ollut MyPalle tiukka vastustajaa. Huhtikuussa MyPa hoiteli kotikentällä homman viime hetkillä 2-1, kun taas viime kaudella päädyttiin tasapeleihin lukemin 2-2 ja 1-1. Muita kohtaamisia lähivuosilta ei sitten olekaan.

GrIFK on voittanut seitsemästä viimeisestä ottelustaan kaksi ja lisäksi pelannut 1-1 -tasapelin häntäpään HaPKin vieraana kesäkuun alussa, minkä voinee laskea pettymykseksi 'Granille'. Toukokuun lopulla PuiU:sta tuli voitto, tosin vasta ylivoimalla takaa ohi eli hiukan oli tasoitusta mukana pelissä. Toinen voitto tuli FC Vaajakosken vieraana 0-1, sekin siis alemman puoliskon joukkueesta. Ei GrIFK silti ilmaiseksi ole nahkaansa myynyt, sillä tappiotkin ovat tulleet ainoastaan maalin tai parin eroilla - mukaan lukien sarjan kärkikaksikon kohtaamiset.

Mielenkiintoista kuitenkin on, että GrIFK:in paras maalintekijä on vasta kolme maalia tehnyt Dejan Teen, kun MyPan ykköstykki Roni Polat on tehnyt jo 13 maalia eli käytännössä puolet MyPan maaleista. Toisaalta GrIFKissä maalintekovastuuta on kantanut jo peräti 11 muutakin pelaajaa, joilla on 1-2 maalia per pelaaja. Eiköhän se jossain silti näy, että kaikki neljä viime kaudella yli kolme maalia tehnyttä pelaajaa ovat vaihtaneet maisemia.

Teenin lisäksi GrIFK:stä löytyy kolme muuta kaikissa kymmenessä ottelussa esiintynyttä pelaajaa, joista yksi on 19-vuotias EIF-lainapelaaja, maalivahti Onni Rintamäki. Pari kautta EIF:n organisaatiossa pelannut ja kertaalleen Ykkösessä kentälle vaihdettu lähes kaksimetrinen Rintamäki on aiemmin edustanut GrIFK:iä myös juniorina. Ulkomaille tähyävä nuorukainen on käynyt testillä Italiassa.


Valokuva: Joonatan Rantala

MyPalla on GrIFK -ottelun jälkeen edessä heti lauantaina kotiottelu PEPOa vastaan - se mestaruuden 20-vuotisjuhla! Vain pari päivää lepoa otteluiden välissä vaikuttanee jotenkin peluutukseen.

Kuntonen: "Treeneissä kilpaillaan normaalisti peliajasta, mutta toki vireystilaa seurataan samalla. Varmasti kokoonpanoissa tulee olemaan jonkinlaista vaihtuvuutta.

Maalilla viime otteluissa pelannut Kangaskolkka kokee suuren peliaikansa positiiviseksi yllätykseksi haasteista huolimatta: "Armeijan takia en ole päässyt treenaamaan tai keskittymään peleihin kunnolla, mutta siitä huolimatta olen suoriutunut ajoittain ihan hyvin. Loppukautta odotan innolla, koska armeijan taakka on saatu pois harteilta."