Otteluennakko NJS - MyPa
MyPa matkustaa lauantaina 4.5. Nurmijärvelle, sen suurimpaan asutuskeskittymään Klaukkalaan pelaamaan paikallista NJS:ää vastaan. Ottelu alkaa klo 17.
Tasapeli ja voitto, siinä MyPan saldo parista ensimmäisestä Kakkosen ottelusta. Kaudesta 2018 Kakkosessa ja sen keskikastissa pelannut vastustaja Nurmijärven Palloseuran vastaava on tasapeli ja kaksi tappiota. Tosin MyPasta poiketen NJS jatkaa matkaansa Suomen Cupissa, vaikka kärsikin 1-2 -tappion Atlantis FC/PM:lle. NJS teki nimittäin protestin pelioikeudettomista pelaajista ja se meni läpi, joten NJS jatkaa neljännelle kierrokselle, jossa vastaan tulee Ykköstä pelaava EPS.
Sekä NJS että MyPa ovat jo pelanneet sarjassa kotiottelut Lahden Reipasta vastaan, mutta erilaisin lopputuloksin. MyPa kaatoi Reippaan komeasti 3-1, kun taas NJS kärsi 0-2 -tappion.
Ykkösliigassa pelaavan KäPan farmiseurana tällä kaudella toimivan NJS:n kokoonpano elää varmasti jonkin verran juuri yhteistyön takia - varsinkin, kun KäPa pelaa myöskin lauantaina sarjassa, kun se matkustaa TPS:n vieraaksi. Esimerkiksi Veikkausliigassakin käväissyt Arttu Auranen on pelannut täysiä minuutteja tällä kaudella niin KäPassa kuin NJS:ssä, joten voinee olettaa että hän on lauantaina Ykkösliigajoukkueen matkassa. KäPassa on muutamia muitakin, jotka ovat pelanneet Kakkosta korkeammalla tasolla.
MyPa ja NJS ovat kohdanneet MyPan uuden tulemisen jälkeen sarjassa, Kakkosessa neljästi. Kaudella 2018 pelattiin Nurmijärvellä 2-2 -tasapeli, kun taas Myllykoskella MyPa oli parempi 2-0 -lukemin. Kaudella 2021 NJS oli parempi molemmissa kohtaamisissa: ensin Myllykoskella 2-0 ja sitten Nurmijärvellä peräti 6-0. Näin ollen MyPalla onkin kalavelkoja makseltavana. Kaikissa neljässä kohtaamisessa oli muuten mukana kolme nykyistä mypalaista: Jari Hassel, Olli Kähkönen ja Jussi-Pekka Rämä.