Otteluennakko PEPO - MyPa
MyPa matkustaa kauden toiseen Kakkosen vierasotteluunsa lauantaina 3.5., matkakohteena Lappeenranta ja vastustajana PEPO.
Ottelu pelataan Amiksen tekonurmella ja toisin kuin alunperin oli tarkoitus, ottelu alkaa jo kello 16. Valitettavasti ottelua ei striimata, koska Kakkosessa kotijoukkueella on oikeus päättää ottelun striimaamisesta.
MyPa on aloittanut kauden vahvasti, mutta samalla pitänyt otteluissaan jännityksen viime sekunneille saakka - ja molemmilla kerroilla pisteitä on ropissut aivan lopussa: FC Vaajakosken vieraana tuloksena oli 3-3 -tasapeli Roni Polatin tasoitusmaalilla 3. lisäminuutilla ja kotona kaatui GrIFK varsinaisen peliajan ollessa juuri täyttymässä, maalintekijänä jälleen Polat. Minkähänlainen draaman kaari on edessä Lappeenrannassa?
Lauantaina saatetaan nähdä myös veljesten kohtaaminen, kun MyPaan täksi kaudeksi Lappeenrannasta siirtynyt Eetu-Iivari Sikanen, 19v, ja hänen vuotta nuorempi veljensä Eeli Sikanen ovat eri puolilla.
Eetu-Iivari Sikanen: "Odotan innolla että päästään samaan aikaan kentällä vastakkain. Mahdolliset 1v1-tilanteet ovat myös hyvin mahdollisia, koska molemmat pelataan keskikentällä. Odotan myös innolla peliä kasvattajaseuraani PEPOa vastaan, joka on mahdollisesti kauden odotetuimpia pelejä henkilökohtaisesti."
MyPan Sikanen odottaa innolla myös hyvän ystävänsä Savva Rotsin kohtaamista.
Itse ottelusta Sikanen odottaa tasaista vääntöä, mutta: "Luotto siihen, että kolme pistettä lähtee Myllykoskelle, on 100-prosenttinen. On myös myönnettävä, että halu näyttää omat taidot erityisesti vanhaa seuraa ja tuttuja pelaajia vastaan on ehkä hieman kovempi mitä muita joukkueita vastaan.”
Kotijoukkue PEPOlla on tulospalvelun listoilla vain parikymmentä pelaajaa, joista ainoastaan kaksi on syntynyt viime vuosituhannella. 29-vuotias vasemmalla laidalla viihtyvä Markus Koistinen on pelannut PEPOssa lähes 200 ottelua kaudesta 2013 lähtien, mutta viimeksi hän on pelannut paljon kaudella 2021. Viime kauden hän oli kokonaan sivussa.
Toinen kokeneen kaartin pelaaja on ykkösmaalivahti Jirko Sorsa, 31v, joka on PEPO-kausiensa lisäksi viettänyt muutaman kauden myös JIPPOssa, jossa pääsi pelaamaan paljon Ykköstäkin kaudella 2021. JIPPO putosi takaisin Kakkoseen, ja Sorsa palasi Lappeenrantaan.
Mielenkiintoinen herra on myös 24-vuotias keskikenttäpelaaja Jesse Jäppinen, joka on pelannut Mikkelin Palloilijoissa Ykköstä ja Ykkösliigaa, joista jälkimmäisestä joukkue putosi pykälää alemmas viime kauden päätteeksi. Varkautelaisessa WJK:ssa nuoruusvuosinaan pelannut Jäppinen teki FC Vaajakosken vieraana 2-2 -tasoitusmaalin Suomen cupin ottelussa, mutta ottelun voiton vei FCV 4-2. Jäppinen kuuluu PEPOn avainpelaajiin ja onkin pelannut täydet minuutit molemmissa tämän kauden sarjaotteluissa.
Enemmistö PEPOn pelaajista on korkeintaan parikymppisiä ja kokonaisuutena joukkue on MyPaakin nuorempi, sillä meillä kokenutta kaartia on vähän enemmän ja heistä useilla on kokemusta Kakkosta korkeammaltakin - ja nimenomaan MyPan riveistä. Nuoruuden intoa PEPOssa edustaa mm. Erol Erguner, JIPPOsta lainalle tullut puolustaja. Hän vaikuttaa olevan nyt 18-vuotiaana läpimurron kynnyksellä aikuisten sarjoissa, sillä hän on pelannut täydet minuutit niin sarjassa kuin cupissakin PEPOn paidassa. Erguner pelasi jo 14-vuotiaana kaudella 2021 17-vuotiaiden sarjoissa JIPPOn riveissä.
PEPOn päävalmentaja Tero Nieminen on mielenkiintoinen nimi sikäli, että hänellä on Suomen mestaruus jääpallosta muutaman vuoden takaa, kun hän toimi lappeenrantalaisen Veiterän pääkäskijänä. PEPOssa Nieminen oli puikoissa jo kaudella 2022, jolloin lappeenrantalaiset putosivat Ykkösestä, sekä viime kaudelta, jolloin seura sijoittui Kakkosen A-lohkon jatkosarjassa viimeiselle sijalle kuudenneksi - tosin vain kahden pisteen päähän kolmannesta sijasta ja mahdollisesta karsintapaikasta Ykköseen.
MyPa ja PEPO ovat kohdanneet toisensa seitsemän kertaa virallisissa otteluissa kaudesta 2018 lähtien. 2018 molemmat voittivat Kakkosessa kotiottelunsa, kuten myös kaudella 2021, mukaan lukien cup-kohtaaminen jossa PEPO oli kotonaan parempi lukemin 2-1. Viime kaudella PEPO voitti niin ikään kotiottelunsa, mutta Saviniemessä KSOY Stadionilla päädyttiin 1-1 -tasapeliin. Lähes paikallisväännöksi luettavissa kohtaamisissa PEPO on siis ollut hiukan niskan päällä, mutta muuttuuko se tällä kaudella? Muuttuuhan? Nykypelaajista aiemmin mainittu PEPOn Koistinen ja MyPan Tomi Räikkönen ovat tehneet mainituissa kohtaamisissa kaksi maalia mieheen.
Räikkönen muistelee kohtaamisiaan PEPOn kanssa: "PEPO-pelit olivat aikanaan todella sytyttäviä pelejä ja PEPOlla oli laadukas nippu useana vuonna. Niihin aikoihin heillä oli paljon ostopelaajia. Nyky-PEPO on nuorentunut todella paljon, eikä ostopelaajia taida enää olla. Peleistä muistan esimerkiksi Craig Hillin puikoista tekemäni maalin kotiyleisön edessä ja kotipelin vuodelta 2021, jolloin olin loukkaantuneena. Silloin (Joakim) Joutjärvi teki voittomaalin lisäajalla."
Niin, tuolloinkin MyPa hoiteli pisteitä kotiin aivan ottelun loppuhetkillä, peräti vasta seitsemännellä lisäminuutilla lukemin 3-2.
Räikkönen uhkuu itsevarmuutta PEPO-kohtaamisen alla: "Me voitetaan peli varmasti, kunhan pelataan omaa peliä, uskotaan itseemme ja annettaan kaikkemme. Löysäilyyn ei ole varaa. Valmistautuminen alkoi tiistaina, kun aloimme käymään läpi PEPOn pelitapaa ja viikon treenaamme tapoja, joilla heidät on helpompi kaataa."
"Olen katsonut pari PEPOn peliä ja koen, että olemme reilusti edellä organisoidussa futiksessa. PEPO-pelistä tulee MyPan ilotulitusta ja me määrämme pelin tahdin. Ottelu ratkeaa perustekemiseen, jossa me olemme laadukkaampia."