Otteluennakko PPJ - MyPa

Otteluennakko PPJ - MyPa

Kaksi viimeistä Kakkosen otteluaan voittanut MyPa matkaa lauantaina 29.6. Helsingin Jätkäsaareen PPJ:n vieraaksi. Ottelu alkaa klo 16.

Ottelu pyritään striimaamaan totuttuun tapaan MyPan YouTube-kanavalle.

Kahdeksantena oleva MyPa on kaksi pistettä perässä sijoilla 5-7 olevaa kolmikkoa JäPS/47, NJS ja PEPO, kun kaikilla joukkueilla on kymmenen ottelua pelattuna ja runkosarja on juuri ylittänyt puolivälinsä. Kaksinkertaisen runkosarjan eli kahdeksantoista ottelukierroksen jälkeen sijat 1-6 pelaavat yksinkertaisen yläloppusarjan, jonka jälkeen kaksi tai kolme parhaiten sijoittunutta pääsevät karsimaan noususta Ykköseen. Sijat 7-10 pelaavat kaksinkertaisen alaloppusarjan, jonka jälkeen kaksi heikointa tippuu suoraan Kolmoseen.

Viime tiistaina PPJ oli MyPan vieraana Saviniemessä. Millaiset lähtökohdat tämä ottelu antoi lauantain uusintakohtaamiseen, toppari Veeti Laiho?
"Edellisestä pelistä pitää oppia ja löytää avaimet rakenteluun ja murtautumiseen, jotta saadaan lauantaina hallittua palloa enemmän ja luotua vielä enemmän vaarallisia tilanteita ja sitä myötä enemmän maaleja."

Päävalmentaja Mika Pasanen:
"PPJ on kotona hyvä jengi ja joudutaan siellä varmasti koville. Meidän on pidettävä samanalainen mentaliteetti mikä tiistaina oli, jos me sieltä pisteitä halutaan.

Pasanen tietää, mitä parannettavaa tiistain ottelusta on lauantaille:
"Tietyllä tavalla se pelin rytmittäminen, pitää tunnistaa milloin pystytään menemään suoraviivaisesti eteenpäin ja missä esimerkiksi saadaan niitä riistoja. Onko meillä vastahyökkäyspelaajat sellaisissa tilanteissa, että pystytään menemään suoraviivaisesti. Ja jos ei ole, niin pystytään hyökkäämään hitaammin ja tarvittaessa pystytään vetämään happea pallonhallinnnan kautta, ettei ole sellaista hurluhmeifutista."

Jobinpostia MyPalle on viime aikoina tullut loukkaantumisten myötä.

Jussi-Pekka Rämä:
"Sivuside ja kierukka on revennyt. Vamma vaatii leikkaushoitoa ja toipuminen menee kauden yli."

Eetu Kangaskolkka:
"PPJ-kotipelin alkulämmittelyssä tuli knuckle ball suoraan sormelle ja oikean käden keskisormi lähti kokonaan pois paikaltaan. Ei ole mikään kovin vakava tai pitkäaikainen loukkaantuminen."

Kangaskolkka kertoo, että hänellä olisi haluja treenata jo seuraavissa treeneissä, mutta ymmärtää että on parempi antaa sormen parantua ensin kunnolla.


Loppujen lopuksi tiistaina maalilla olikin Antti Kaikkonen. Valokuva: Minna Toikander


Valokuva: Minna Toikander

Vastustaja PPJ eli Pallo-Pojat Juniorit ry on nykyään yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista ja seuran edustusjoukkue pelasi SM-sarjassa muutamia vuosia sotien jälkeen. Myös naisten joukkue niitti menestystä viime vuosituhannen loppupuolella.

Tällä kaudella PPJ on tehnyt vain yhdeksän maalia kymmenessä Kakkosen ottelussaan, mikä on selvästi vähiten A-lohkossa. Toisaalta omakin maali on pysynyt varsin hyvin puhtaana - vain 12 maalia omiin, mikä on kärkijoukkue GrIFK:n jälkeen toiseksi paras saldo yhdessä parin muun joukkueen kanssa. MyPa on tehnyt 16 maalia ja päästänyt 22, joista jälkimmäinen on toiseksi suurin lukema 28 maalia päästäneen FC Futuran jälkeen. Tehdyissä maaleissa MyPa on keskikastia.

Vaikka PPJ:llä ei ole mennyt kovin hyvin Kakkosessa, Suomen Cupissa se on esiintynyt edukseen. Samassa lohkossa oleva FC Kiffen kaatui vieraissa 1-0, sitten niin ikään Kakkosen A-lohkossa pelaava JäPS/47 kotona 2-0 ja pari viikkoa sitten PPJ haastoi tosissaan Veikkausliigajoukkue EIF:n, joka vei kuitenkin voiton lukemin 2-1. Mainittakoon, että EIF onnistui seuraavaksi kaatamaan cupissa itsensä HJK:n.