Toppari Veeti Karppanen jatkaa

Toppari Veeti Karppanen jatkaa

"Tavoitteeni tulevalle kaudelle on, että pääsisin pelaamaan paljon ja pysyisin terveenä."

Karppanen on pelannut MyPassa kaudesta 2021, jolloin tilille kertyi neljä ottelua Kakkosessa. Samaisella kaudella nuori mies pelasi myös Kolmosta KJP:ssä parin ottelun verran ja myös P17 SM-sarjaa kouvolalaisseurassa kuuden ottelun verran. Voitaneen sanoa, että tämä kausi 2021 oli jonkinasteinen läpimurtokausi aikuisten ylempiin sarjoihin - varsinkin, kun hyvät otteet jatkuivat MyPassa seuraavilla kausilla.

Kolmella kokonaisella kaudellaan 2022-2024 MyPassa Karppanen on ehtinyt pelata reilut viisikymmentä virallista ottelua. Jo ennen MyPa- ja KJP-esiintymisiään Karppanen oli ehtinyt pelata kahdella kaudella Nelosta Valkealan Kajossa 14 ottelun verran, ensimmäiset vain 16-vuotiaana 2019.

Junnuna Kajossa ja KJP:ssä pelannut Karppanen kertoo jatkavansa MyPassa odottavalla ja hyvällä mielellä. Vaikka ikää on vasta 21 vuotta, Karppanen kuuluu jo kokeneempaan osastoon nuorekkaassa MyPassa.

"Nuorille pyrin antamaan neuvoja, miten he voisivat tehdä asioita paremmin ja sitä myötä kehittyä. Myös omalla hyvällä tekemisellä treeneissä haluan näyttää esimerkkiä nuoremmille," Karppanen kertoo.

"Joukkueelta toivon tasaista kehitystä ja hyvää sijoitusta sarjataulukossa."

Päävalmentaja Miika Kuntonen näki Karppasta viime kaudella sekä MyPan että KJP:n paidassa, joten herra tuli varmasti tutuksi. Kuntosella on selvä näkemys Karppasesta: "Karppanen hoitaa oman tonttinsa. Ei tee ylimääräisiä asioita ja ymmärtää peliä todella hyvin."

"Hän osoittaa johtajuutta harjoituksissa nuoresta iästä huolimatta. Tämä kun saadaan siirrettyä peliin, se tuo varmuutta koko puolustuslinjaan."