TYTTÖFUTISTURNAUS TÄYTTI VIIKONLOPPUNA SAVINIEMEN NURMET
MYPA Junioreiden järjestämä, järjestyksessään jo viides Tyttöfutisturnaus pelattiin kuluneena viikonloppuna 23.-24.9. Turnaus oli joukkueille yksipäiväinen, ja tänä vuonna mukana oli yli 50 joukkuetta eri puolilta Suomea. Pelikenttinä toimivat Saviniemen Stadion sekä 2.nurmi. Turnausviikonloppua suosi tällä kertaa ennätyksellisen lämmin ja aurinkoinen syyssää. Turnaukseen osallistuivat ikäluokat T04, T05, T06, T07, T08 ja T09.
MYPAn valmennuspäällikkö Jukka Karjalainen kertoi sarjojen olleen tänä vuonna erityisen tasaisia. Matemaattiset taidot joutuivat testiin, jotta sijoitukset joukkueiden kesken saatiin selville.
MYPAn omat joukkueet menestyivät erinomaisesti. MYPA T07 voitti kaikki ottelunsa päästämättä maaliakaan, ja otti näin ansaitusti sarjansa voiton. Joukkue oli koottu puoliksi MYPAn ja Peltirummun pelaajista, ja oli hyvä osoitus seurojen välisestä hyvästä yhteistyöstä. Myös MYPAn T09 joukkue voitti kaikki pelaamansa ottelut.
Seuravalmentaja Jussi Riikonen jakoi kiitoksensa osallistuneille joukkueille sekä turnauksen talkoolaisille, kenttämiehille ja pelinohjaajille. Koko viikonlopun oli hyvä tunnelma ja saimme kiitosta järjestelyistä. Tyttöfutisturnaus oli ilo järjestää jälleen kerran.
Turnauksen tulokset: http://www.mypa.fi/?q=node/2885