EDESSÄ KAUDEN VIIMEINEN KOTIOTTELU

EDESSÄ KAUDEN VIIMEINEN KOTIOTTELU

MYPAlla on edessään kauden viimeinen koitos kotoisella Saviniemen stadionilla. Vastustajaksi toistaiseksi viimeiseen Saviniemessä nähtävään Kolmosen otteluun saapuu PeKa Karhulasta. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Karhulan Keskuskentällä kesäkuun lopulla päättyi MYPAn 0-2 voittoon. Maalien makuun pääsivät silloin Jussi-Pekka Rämä ja Samuel Lindeman.

Karhulan vierailullaan MYPA oli vaikeuksissa kesäsateiden pehmittämän kentän ja PeKa:n agressiviisen prässin kanssa. Samaa on lienee ainakin prässin osalta odotettavissa, joten kotijoukkueen valmiustasoa tullaan mittaamaan toden teolla. Joukkueen motivaatiota on turha epäillä. Jokainen haluaa jättää kotiyleisölle hyvän kuvan joukkueesta.

MYPAn kokoonpanosta varmuudella on poissa Tomi Räikkönen, jonka varoitustili täyttyi ottelussa SavU:a vastaan. Räikkösen poissaolo avaa täten näytönpaikan jollekin muulle. Sen MYPAn joukkue on tällä kaudella jo monesti osoittanut, että poissaolot eivät sitä ole ollenkaan heikentäneet.

Vastustajaksi asettuva PeKa on sarjasopimuksensa ensi kaudeksi varmuudella uusinut. Kolmesta viimeisestä ottelusta sillä on saldona voitto, tasapeli ja tappio. Sarjataulukossa sijoitus ennen MYPA-ottelua on kuudes. Kokonaissaldo PeKa:lla tämän kauden otteluista on neljä voittoa, viisi tasapeliä ja seitsemän tappiota.

Joukkueen paras maalintekijä on viisi maalia viimeistellyt Arijan Dimoski.

MYPA-PeKa Saviniemessä perjantaina 22.9 klo 18.30!