Kasperi Ahola palaa MyPaan

Kasperi Ahola palaa MyPaan

"Onhan se hienoa päästä kasvattajaseuran edustukseen pelaamaan," Ahola kertoo.

Vuonna 2001 syntynyt Ahola kertoo pelanneensa MyPassa suunnilleen C-junnuihin saakka ja olleensa sen jälkeen KJP:n junnuissa muutaman kauden. Kaudeksi 2019 Ahola siirtyi aikuisten sarjoihin ja Inkeroisten Purhaan, jossa viihtyi kolmen kauden ajan. 31 sarjaottelussa syntyi mukavat 19 maalia.

Kausi 2022 meni helsinkiläisessä SAPAssa ja pari viimeistä kautta VJS:ssä. MyPassa Ahola pääsee ensimmäistä kertaa pelaamaan Kakkosta.

"Saadaan tosi hyvä vahvistus joukkueeseen," toteaa päävalmentaja Miika Kuntonen.

Ahola kertoo viihtyvänsä laitakaistoilla ja Kuntonen puhuu nimenomaan laiturista, eli kilpailu hyökkäyspäässä kiristynee entisestään.

"Kasperi on tullut tosi hyvin sisään harjoituksiin. Kiva nähdä, siirtyykö treeneissä nähty peleihin. Hän on tosi fiksu pelaaja ja antaa meille lisävaihtoehdon olemalla selvästi erilaisen profiilin laitapelaaja, kuin mitä meillä on tähän mennessä ollut. "

Kuntonen kertoo, että puolustaja Niko Ritola antoi vihjeen valmennukselle mahdollisesti saatavilla olevasta uudesta pelaajasta, minkä jälkeen asiat tapahtuivat melko nopeasti. 

Ahola loppukauden tavoitteistaan: "Päästä pelaamaan hyviä ja kovia pelejä sekä saada mahdollisimman hyviä tuloksia peleistä."